top of page
Emma Tuominen
kilparatsastaja, ratsuttaja


Yhteistyössä:
Emma on menestynyt suomalainen kilparatsastaja ja ammattitaitoinen sekä koulutettu ratsuttaja. Hevosperheen lapsena Emmalla on vankka kokemus hevosista koko elämänsä ajalta, ensimmäinen oma ponikin tuli Emman ollessa reilun vuoden ikäinen.
Tavoitteellinen valmentautuminen ja kilpaileminen alkoi jo vuonna 1998, jonka jälkeen ura on jatkunut nousujohteisesti aina Suomen kärkitasolle saakka.
Emmalla on useita voittoja ja sijoituksia sekä mestaruusmitaleita eri lajeista, jotka hän on saavuttanut tinkimättömällä työllään ja itse kouluttamillaan hevosilla. Emma on valmistunut Ypäjän Hevosopistolta ratsuhevosen kouluttajaksi (2006, ent. remonttiratsastaja), 2017 hevosen valmentaja (ent. ratsuttaja) opintojen sekä kilpailumenestyksen myötä lisättiin nimi Suomen Ratsastajainliiton viralliselle ratsuttajalistalle.
Hevoset ja ponit ovatkin aina olleet iso osa Emman elämää. Kommunikointi hevosen kanssa tulee luonnostaan kun on kasvanut hevosten parissa. Työskennellessään hevosten kanssa toimintatapa on aina hevosen kanssa, ei sitä vastaan. Hevosen ehodoilla edetään, systemaattisesti kohti asetettuja tavoitteita.
bottom of page