top of page

Ratsujalostusliitto ry Vuosikirja 2016 Emma Tuominen ja show-hevoset Vandal & Quadrifoglio

FWB-ruuna Vandal on jo 19-vuotias, mutta ikä ei tätä herraa paina. Ruuna kilpailee ja valmentautuu Emma Tuomisen kanssa, jonka omistukseen ja ratsastukseen hevonen tuli jo 9-vuotiaana suoraan kasvattajalta. Ratsukko kilpailee tällä hetkellä Intermediate I –tasolla. Vandalin saavutusten lista on pitkä, ja niihin lukeutuu muun muassa voittoja ja sijoituksia Laatuarvostelussa, Breeders’ Prizessa, Laatuarvostelussa, aluemestaruuksissa sekä nuorten ratsastajien SM-hopea vuonna 2008. Viime vuonna Vandal ja Emma sijoittuivat Pikkumestaruuden neljänneksi sekä Lähitapiola Small Tourin finaalin neljänneksi. Vandal FWB – Emma Tuominen. Kuva Tuire Lehtimäki. Ridhästavelsförbundet rf Årsbok 2016 50

 

Emma kertoo, että Vandal on erittäin personaallinen hevonen; se on taitava ja ylpeä siitä ja sen asenne kertoo heti kaikille ympärillä oleville, että hän katselee meitä alamaisia omista korkeuksistaan, muiden yläpuolelta. Ratsukon yhteistyön alku oli hieman takkuileva suuren persoonan ja ruunan mielenkiintoisen luonteen tuomien haasteiden vuoksi. Emman ja Vandalin yhteinen tie on myös ollut vaihteleva ratsastajan loukkaantumisesta johtuen. Vandal rakastaa esiintymistä ja saattaa joskus keksiä omia pieniä ideoitaan, joilla saadaan oikea show aikaiseksi. Esimerkiksi nuorten ratsastajien SM-kilpailuissa Emman ja Vandalin Kür-ohjelma alkoi alkutervehdyksen jälkeisellä, näyttävällä takajaloille nousemisella. Sen jälkeen Vandal aloitti upean kootun ravin ja suoritti kauden parhaan kürinsa tanssien hopeamitalisijalle. Vandal on esiintynyt myös Helsinki Horse Fair – ja Tampereen Hevoset –messuilla Dressage Meets Western –esityksessä. Se on siis varsinainen showmies!

 

 

Quadrifoglio FWB – Emma Tuominen. Kuva Tuire Lehtimäki. Ratsujalostusliitto ry Vuosikirja 2016 51 Vandal on oman arvosta tietävä tallin pomo ja kertoo vieraille ihmisille heti käyttelyssä, ettei halua itselleen uusia palvelijoita enää tässä iässä. Vandalin suurinta herkkua ovat ruusunmarjat, joita se syö talvisin mielellään myös kuivatettuina. Kymmenen yhteistä vuotta Vandalin kanssa ovat opettaneet Emmalle äärimmäisen paljon arvokasta hevosenlukutaitoa, jota hän ei voisi kuvitella oppivansa minkään muun hevosen kanssa. Ratsukon treenaaminen jatkuu edelleen tavoitteellisesti kohti ensi kauden kilpailuja Vandalin ollessa edelleen 19-vuotiaana erittäin hyvässä kunnossa. Toinen Emman hevosista on 7-vuotias FWB-ruuna Quadrifoglio. Fogin kanssa Emma kilpaili kaudella 2016 nuorten hevosten luokissa sijoittuen ja voittaen.

 

Emmalle Fogi tuli 4-vuotiaana, jolloin se oli ikäluokkaansa jäljellä epäonnistuneen sisäänratsastuksen vuoksi. Nyt ratsukko kirii kovaa vauhtia ikäluokkaansa kiinni. Fogi on Vandalin tapaan todella persoonallinen ja vahva luonne. Kun tämän saa käännettyä edukseen, niin Fogi on upea esiintyjä ja osaa näyttää parhaat puolensa. Kaudella 2017 ratsukko tähtää Vaativa B –tasolle. “Onni on kaksi hienoa FWB-hevosta tallissa ja kolmas tulossa. Näiden kanssa on hienoa lähteä kauden 2017 kisaradoille!”, kertoo Emma.

 Emma Tuominen

Vudeka.fi

bottom of page